Infoa aikuisopetuksesta

Forssan yhteislyseon aikuisopetus toimii päivälukion yhteydessä. Pienen opiskelijamäärän tuomien resurssien takia opiskelu tapahtuu pääasiassa omatoimisesti ja kurssien suorittaminen tenttimällä. Osallistuminen päivälukion opetukseen on myös mahdollista, mikäli kusseilla on tilaa.

 

Aikuislukion oppimäärä sisältää vähintään 44 kurssia. Alle 18-vuotiaana opintonsa aloittaneen opiskelijan tulee lisäksi osallistua liikunnan ja terveystiedon sekä musiikin ja/tai kuvataiteen opetukseen, jolloin minimikurssimäärä on 48 kurssia. Oppimäärä koostuu pakollisista ja valinnaisista kursseista. Lukion päättötodistuksen saaminen edellyttää myös, että opiskelija on suorittanut vähintään 2/3 opinto-ohjelmansa mukaisista oppiaineen pakollisista ja valtakunnallisista syventävistä kursseista hyväksytysti (eli kurssiarvosanat ovat vähintään 5).

 

Opiskelija-arviointi perustuu opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin. Kurssit arvostellaan pääsääntöisesti asteikolla 4-10. Arvioinnin pohjana on koearvosana sekä muiden annettujen (kirjallisten) töiden taso. Kunkin aineen päättöarvosana määräytyy pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella. Sekä kurssiarvosanojen että päättöarvosanojen korotusmahdollisuuksista voi keskustella ko. aineen opettajan kanssa. Todistuksen saa pyynnöstä kansliasta. Jos keskeytät opiskelusi, ilmoita sekin kansliaan!

 

Oppiaineiden kurssit suoritetaan pääsääntöisesti numerojärjestyksessä. Kurssin suorittaaksesi ota yhteyttä ko. aineenopettajaan, jonka tavoitat kätevimmin sähköpostilla (etunimi.sukunimi@ forssa.fi).

 

  • Äidinkieli ja kirjallisuus:  Piia Syrjäaho piia.syrjaho @ forssa.fi
  • Englanti: Nina Wessman nina.wessman @ forssa.fi
  • Ruotsi: Nina Wessman nina.wessman @ forssa.fi
  • Matematiikka (lyhyt): Timo Suojoki, timo.suojoki@forssa.fi
  • Matematiikka (pitkä) Tiina Jaakkola tiina.jaakkola @ forssa.fi
  • Kemia ja fysiikka: Jarkko Silmu jarkko.silmu @ forssa.fi
  • Biologia ja maantiede: Simo Veistola simo.veistola @ forsssa.fi
  • Historia ja yhteiskuntaoppi: Heikki Jokinen heikki.jokinen @ forssa.fi
  • Uskonto ja filosofia: Johanna Suominen johanna.suominen @ forssa.fi
  • Psykologia (valinnainen), et: Pirjo Virjamo  pirjo.virjamo @ forssa.fi
  • Espanja ja italia (valinnaiset): Marjo Sevón  marjo.sevon @ forssa.fi

Lukion oppimäärään voidaan sisällyttää muidenkin oppilaitosten kursseja. Korvaavuuden hyväksyy opinto-ohjaaja. Jos esim. olet suorittanut jo ammatillisten opintojen yhteydessä fysiikkaa ja kemiaa, ne hyväksytään suoraan lukiokursseja vastaaviksi kursseiksi.

Aikuisopetuksessa voi opiskella myös aineopiskelijana, jos haluaa opiskella vain yhtä tai muutamaa ainetta, esim. vain italiaa. Kurssimaksut 1.1.2016 alkaen: kurssi 50e, lukuvuosimaksu 160 euroa. (31.12.15 asti 25e; 80e).

 

Jos sinulla on jo suoritettuna vähintään 2,5-vuotinen ammatillinen tutkinto, sinulla on jo suoraan oikeus osallistua yo-kirjoituksiin. Tällöin et saa lukion päättötodistusta, vaan ainoastaan yo-todistuksen.

 

Aikuisopetuksessa suoritettavat pakolliset ja valinnaiset kurssit ovat oppiaineittain seuraavat (pakolliset kurssit lihavoitu ja alleviivattu, valtakunnalliset syventävät kurssit lihavoitu ja kursivoitu – niiden molempien pohjalta tehdään yo-kirjoitusten kysymykset!):

 

ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS

 

AI1               Tekstien rakenteita ja merkityksiä

AI2               Kaunokirjalliset tekstit

AI3               Tekstit ja vaikuttaminen

AI4               Teksti, tyyli ja konteksti

AI5               Kieli, kirjallisuus ja identiteetti

AI9               Ajankohtaiset tekstit (koulun oma kurssi, suositellaan ennen yo-kirjoituksia)

 

 

ENGLANNIN KIELI (A-kieli eli pitkän oppimäärän kieli)

 

ENA1           Nuori ja hänen maailmansa

ENA2           Viestintä ja vapaa-aika

ENA3           Opiskelu ja työ

ENA4           Yhteiskunta ja ympäröivä maailma

ENA5           Kulttuuri

ENA6           Tiede, talous ja tekniikka

ENA7           Luonto ja kestävä kehitys

ENA8           Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen

ENA9           Kertauskurssi

 

 

RUOTSIN KIELI (B-kieli eli keskipitkän oppimäärän kieli)

 

RUB1           Koulu ja vapaa-aika

RUB2           Arkielämää Pohjoismaissa

RUB3           Suomi, Pohjoismaat, Eurooppa

RUB4           Elämää yhdessä ja erikseen

RUB5           Elinympäristömme

RUB6           Kulttuurin tekijöitä ja näkijöitä

RUB7           Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen

RUB8           Kertauskurssi

 

MATEMATIIKKA (lyhyt oppimäärä)

 

MAB1          Lausekkeet ja yhtälöt

MAB2          Geometria

MAB3          Matemaattisia malleja I

MAB4          Matemaattinen analyysi

MAB5          Tilastot ja todennäköisyys

MAB6          Matemaattisia malleja II

MAB7           Talousmatematiikka

MAB8           Matemaattisia malleja II

MAB9           Kertauskurssi

MAB10         Ylioppilaskirjoituksiin valmistava kurssi

 

 

KEMIA

 

KE1              Ihmisen ja elinympäristömme kemia

KE2              Kemian mikromaailma

KE3              Reaktiot ja energia

KE4              Metallit ja materiaalit

KE5              Reaktiot ja tasapaino

 

 

FYSIIKKA

 

FY1              Fysiikka luonnontieteenä

FY2               Lämpö

FY3               Aallot

FY4               Liikkeen lait

FY5               Pyöriminen ja gravitaatio

FY6               Sähkö

FY7               Sähkömagnetismi

FY8               Aine ja säteily                    

 

 

BIOLOGIA

 

BI1                Eliömaailma

BI2                Solu ja perinnöllisyys

BI3                Ympäristöekologia

BI4                Ihmisen biologia

BI5                Bioteknologia

 

 

MAANTIEDE

 

GE1              Sininen planeetta

GE2              Yhteinen maailma

GE3              Riskien maailma

GE4              Aluetutkimus

HISTORIA

 

HI1               Eurooppalainen ihminen

HI2               Kansainväliset suhteet

HI3               Suomen historian käännekohtia

HI4               Ihminen, ympäristö ja kulttuuri

HI5               Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan

HI6               Kulttuurien kohtaaminen

 

 

YHTEISKUNTAOPPI

 

YH1              Yhteiskuntatieto

YH2              Taloustieto

YH3              Kansalaisen lakitieto

YH4              Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni

 

 

FILOSOFIA

 

FI1                Johdatus filosofiseen ajatteluun

FI2                Filosofinen etiikka

FI3                Tiedon ja todellisuuden filosofia

FI4                Yhteiskuntafilosofia

 

 

USKONTO

 

UE1              Uskonnon luonne ja merkitys

UE2              Kirkko, kulttuuri ja yhteiskunta

UE3              Ihmisen elämä ja etiikka

UE4              Uskontojen maailmat

UE5              Mihin suomalainen uskoo?

UE6              Luomisesta ilmestykseen

 

 

PSYKOLOGIA

 

PS1               Psyykkinen toiminta, oppiminen ja vuorovaikutus

PS2               Ihmisen psyykkinen kehitys

PS3               Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet

PS4               Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta

PS5               Persoonallisuus ja mielenterveys

 

 

 

Valinnaisina kielinä Forssan yhteislyseon valikoimissa on saksa, ranska, venäjä, espanja sekä italia. Niiden oppitunnit ovat päivälukiossa.

 

 

YLIOPPILASTUTKINTO

  •  ylioppilastutkinnon voi hajauttaa kolmeen peräkkäiseen kirjoituskertaan (esim. syksy, kevät ja syksy)
  •  kirjoitusoikeus tulee, kun ko. aineen pakolliset kurssit on suoritettu
  •  kirjoitettava vähintään neljä koetta
  •  jos kirjoittaa vain neljä, ne kaikki ovat pakollisia kokeita eli ne kaikki on suoritettava hyväksyttävästi, jotta saa ylioppilastutkintotodistuksen (lisäksi oltava lukion päättötodistus tai ammattitutkinnon todistus)
  •  neljän pakollisen kokeen lisäksi voi suorittaa ylimääräisiä kokeita
  •  äidinkieli on pakko kirjoittaa
  •  lisäksi pakollisiksi kokeiksi on valittava kolme seuraavista:  englanti ruotsi matematiikka reaali (kemia, fysiikka, maantiede, biologia, historia, filosofia, uskonto, psykologia, terveystieto)
  •  vähintään yhden pakollisen kokeen aineen oppimäärän on perustuttava pitkään / laajaan oppimäärään (esim. A-englanti, A-ruotsi tai pitkä matematiikka).
  •  jos kirjoittaa useamman reaaliaineen kokeen, vain yksi niistä voi olla pakollinen koe, loput ovat ylimääräisiä kokeita
  •  hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa seuraavien kolmen tutkintokerran aikana
  •  hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa
  •  hyväksytyn kokeen saa uusia kerran ilman aikarajaa

 

Sitova kirjoituksiin ilmoittautuminen tehdään henkilökohtaisesti opinto-ohjaajan luona kevään kirjoitusten osalta lokakuun loppuun ja syksyn kirjoitusten osalta toukokuun loppuun mennessä

 

Lisää tarkempia tietoja löydät osoitteesta www.ylioppilastutkinto.fi sekä epäselvissä tapauksissa käänny aineenopettajan tai opinto-ohjaajan puoleen