Suomalainen ilo paras ilo

Jos kadulla kysyy vastaantulijalta, millaista suomalainen ilo on, hän ehkä vain luo vihaisen katseen ja kävelee pois. Jos hän hymyssä suin kertoo suomalaisen ilon olevan ihana asia ja päivittäinen voimavara, kysymystä ei esitetty suomalaiselle. Suomalainen ilo on harvinaista. Se on kuin tabu, eikä sitä saa näyttää julkisella paikalla. Ilo on sopimatonta sisältöä, kielletty kaikenikäisiltä, ja se on kiellettävä myös ulkomainonnassa. Ei enää iloisten ihmisten kuvia raitiovaunujen kylkiin.

Kappaleessaan valheita ja onnenpekkoja Ismo Alanko laulaa: ”Mun täytyy olla allapäin, on romanttista murjottaa.” Suomalaisten suosikkiharrastus on sohvan nurkassa synkistely. On romanttista käpertyä sohvalle, takkatulen ääreen, mietiskelemään maailman pahuutta. Niiltä sijoiltaan ei kannata poistua ja mennä ulos pahaan maailmaan. Tiedä, vaikka näkisi iloisia ihmisiä.

Romantisoitu murjottaminen on toinen nimitys suomalaiselle kansantaudille, kaamosmasennukselle. Vaikka suomalaisiin on sisäänrakennettu ympärivuotinen alakuloisuus, korostuu se kuitenkin juuri vuoden pimeimpinä aikoina. Marraskuun tienoilla alkavaa masennuskautta hoidetaan D-vitamiinilla ja litrakaupoilla kahvia. Kun kaikki konstit ovat käytetty, ainoana hoitokeinona tälle alakulolle on siinä rypeminen. Välimeressä jalkojaan liottavat keskieurooppalaiset eivät ikinä voisi ymmärtää suomalaisten masentuneisuutta. Suomalaisille keskieurooppalainen huoleton elämäntapa on vierasta. Harva meistä haluaa paistatella päivää huuhdellen jalkojaan Itämeressä. Se on niin saastunutkin ja kaiken lisäksi umpijäässä.

Ihminen ei kuitenkaan voisi elää ilman pienintäkään iloa. Joku viisas on joskus sanonut naurun pidentävän ikää, ja juuri siksi Suomessakin järjestetään kerran vuodessa iloinen tapahtuma, kesä. Kesä aloitetaan näyttävin menoin jo toukokuussa, kun kansalaiset ryntäävät kaduille ja puistoihin juhlistamaan vappua. Suomalaiset näyttävät kuitenkin olevan vielä hieman kohmeessa talven jäljiltä, joten tänä kevään juhlana iloitaan alkoholin siivittäminä. Ei siis liene sattumaa, että tammikuun sijasta tuskin kukaan viettää tipatonta toukokuuta.

Suomessa sanonta ”Ilman viinaakin voi olla hauskaa” käännetään mieluummin toisin päin, mutta yhden sananlaskun kääntäminen päälaelleen tuskin kertoo koko totuutta. Suomalaisetkin osaavat olla iloisia, jopa ilman apukeinoja. Sohvan nurkassa murjottavan suomalaisen synkän kuoren alla asuu sydämellinen ilopilleri.

Me suomalaiset olemme ehkä rehellisin kansa, joka maan päällä elää. Suomalaiset eivät osaa teeskennellä olevansa iloisia. Tekohymy ei vain sovi suomalaisen kasvoille. Epäaito ilo näkyy läpi. Nyrpeä kassaneiti ei ole epäkohtelias, hän on vain aito, eikä vihainen opettajakaan pahaa tarkoita, ehkä hänellä on vain huono päivä.

Iloisuuden näyttämisen julkisesti pitäisi olla sallitumpaa. Ismo Alanko laulaa: ”Vain sekaisin saa olla iloinen.” Jokaisen suomalaisen tulisi uhmata Alangon väitettä ja seuraavan kerran nähdessään nauravan ihmisjoukon yhtyä heidän iloonsa. Ja miksi hississäkään pitäisi olla hiljaa ja vältellä muiden katseita, kun yhtä hyvin siellä voisi kertoa hauskan vitsin ja nauraa yhdessä niin, että hissikuilu raikaa. Tällainen skenaario tämän kansan keskuudessa on ehkä utopistinen, muttei mahdoton. Onko vielä kukaan kuullut kenenkään kuolevan nauruun?

Ilo on upea asia ja suomalainen, aito ilo sitäkin parempi. Toivottavasti ilon esittäminen sallitaan joskus Suomessakin. On hyvin epätodennäköistä, että kenenkään lapsen varttuminen ja henkinen kypsyminen järkkyisi ilon julkisen esittämisen myötä. Raitiovaunut kuorrutettakoon iloisten ihmisten kuvilla, kunhan ne ihmiset ovat suomalaisia.