Ilmiöperustainen oppiminen

Osal­lis­tuin Si­mon, Su­san­nen ja Kir­sin kans­sa Opelix-hank­keen jär­jes­tä­mään il­mi­ö­op­pi­mi­sen kou­lu­tuk­seen huh­ti­kuus­sa Kaurialan lu­ki­os­sa. Ta­voit­tee­na oli saa­da ide­oi­ta il­mi­ö­pe­rus­tais­ten kurs­sien jär­jes­tä­mi­seen Fors­san yh­teis­ly­se­os­sa.

Nyky­lu­ki­o­lai­nen on tot­tu­nut opis­ke­le­maan eril­li­siä oppi­ai­nei­ta omi­na kurs­sei­naan. Vä­lil­lä niis­sä saa­te­taan tut­kail­la asi­oi­ta myös tois­ten oppi­ai­nei­den näkö­kul­mas­ta, esi­mer­kik­si kau­no­kir­jal­li­suut­ta osa­na ai­kan­sa kult­tuu­ri­his­to­ri­aa. Kui­ten­kin nyky­kou­lus­sa ra­jat oppi­ai­nei­den vä­lil­lä ovat jyr­kät – huo­li­mat­ta sii­tä, että val­ta­kun­nal­li­nen ope­tus­suun­ni­tel­ma mää­rää myös huo­mi­oi­maan laa­jem­pia aihe­ko­ko­nai­suuk­sia, jois­ta vii­me vuo­si­na Yh­teis­ly­se­os­sa on ol­lut esil­lä esi­mer­kik­si ak­tii­vi­nen kan­sa­lai­suus ja yrit­tä­jyys.

Val­ti­o­val­ta on ol­lut huo­lis­saan sii­tä, kuin­ka nuo­ret op­pi­vat hah­mot­ta­maan asi­oi­ta laa­jem­min, jos kus­sa­kin oppi­ai­nees­sa sy­ven­ny­tään vain ky­sei­sen alan “nip­pe­li­tie­toon” ja jos op­pi­mi­nen kat­so­taan lä­hin­nä val­ta­van tie­to­mää­rän muis­ta­mi­sek­si. Tä­hän tar­jo­taan rat­kai­suk­si niin sa­not­tua il­mi­ö­pe­rus­tais­ta op­pi­mis­ta, jos­sa pe­reh­dy­tään tiet­tyyn il­mi­öön hyö­dyn­tä­en sa­mal­la eri oppi­ai­nei­den tar­jo­a­mia tie­to­ja ja tai­to­ja. Il­mi­öt voi­vat olla konk­reet­ti­sia, ku­ten “Itä­meri”, tai abst­rak­tim­pia, ku­ten “Tör­mäyk­siä ja koh­taa­mi­sia”, joka on hä­meen­lin­na­lai­ses­sa Kaurialan lu­ki­os­sa jär­jes­tet­ty kurs­si. Itse olen pe­reh­ty­nyt ai­koi­naan opin­nois­sa­ni ai­hee­seen suun­nit­te­le­mal­la erään fi­lo­so­fi­an opis­ke­li­jan kans­sa äi­din­kie­len ja fi­lo­so­fi­an yh­teis­työ­kurs­sin “Kan­sa­lais­vai­kut­ta­jak­si kas­va­mi­nen”, eli ai­na­kin 2000-lu­vul­la laa­jem­paa lä­hes­ty­mis­ta­paa on ko­ros­tet­tu myös opet­ta­jain­kou­lu­tuk­ses­sa.

Il­mi­ö­pe­rus­tai­sen op­pi­mi­sen juu­ret ovat kui­ten­kin jo 1800-lu­vun prag­maat­ti­ses­sa fi­lo­so­fi­as­sa, jon­ka mu­kaan te­o­ri­aa (oppi­ai­net­ta) ja käy­tän­töä (muu­ta elä­mää) ei voi erot­taa toi­sis­taan vaan ihan­teel­li­ses­ti ne ni­vou­tu­vat kou­lun kas­va­tus­teh­tä­väs­sä yh­teen. Aja­tus ei siis ole uusi, vaik­ka maam­me joh­to ken­ties ha­lu­ai­si sen sel­lai­se­na esit­tää­kin. Idea on iha­na, mut­ta mi­ten siir­tää se yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­siin val­mis­ta­vaan, lu­kui­sia pa­kol­li­sia kurs­se­ja si­säl­tä­vään nyky­lu­ki­oon? Vaik­ka tah­toi­sim­me­kin lä­hes­tyä oppi­si­säl­tö­jä laa­jas­ti ja luo­vas­ti, me­nes­tys­täm­me mi­ta­taan yo-ko­kein. En­nen ope­tus­suun­ni­tel­man uu­dis­tus­ta ja lu­pail­tua asia­si­säl­tö­jen kar­si­mis­ta täl­lai­seen ei siis voi­da ko­vin voi­mak­kaas­ti läh­teä.

Kaurialan lu­ki­os­sa on to­teu­tet­tu il­mi­ö­kurs­se­ja jo usei­den vuo­sien ajan. Ne ovat kui­ten­kin va­lin­nai­sia eli niil­lä ei voi suo­rit­taa mi­tään pa­kol­li­sis­ta kurs­seis­ta. Opis­ke­li­ja saa kurs­sil­la va­li­ta, mis­tä näkö­kul­mas­ta il­mi­öön pe­reh­tyy kurs­sin lop­pu­työs­sä, ja tämä on opis­ke­li­jal­le to­del­la mo­ti­voi­vaa. Esi­mer­kik­si “Tör­mäyk­siä ja koh­taa­mi­sia” mah­dol­lis­ti fy­siik­kaan tai vaik­ka­pa tref­fi­kult­tuu­riin pe­reh­ty­mi­sen. Lop­pu­töi­nä oli näh­ty muun mu­as­sa ka­ra­te­näy­tös sekä kuva- ja afo­ris­mi­kir­ja, joka kä­sit­te­li kult­tuu­rien koh­taa­mis­ta ja eri­lai­suut­ta. Työt oli­vat var­mas­ti upei­ta ja te­ki­jöil­leen var­mas­ti mer­kit­tä­viä sik­si­kin, että ker­ran­kin jo­kai­nen sai teh­dä sitä, mis­sä on hyvä ja mis­tä on kiin­nos­tu­nut. Voi­sin ku­vi­tel­la, että kurs­sit ovat myös opet­ta­jal­le to­del­la an­toi­sia.

Jos kui­ten­kin täh­dä­tään il­mi­ö­poh­jai­seen op­pi­mi­seen si­ten, että kurs­sil­la suo­ri­te­taan vaik­ka­pa äi­din­kie­len tai bi­o­lo­gi­an pa­kol­li­nen kurs­si, on rat­kais­ta­va­na vie­lä mon­ta asi­aa. Nyt opis­ke­li­ja ei saa­kaan va­li­ta täy­sin va­paas­ti lä­hes­ty­mis­ta­paan­sa, vaan hä­nen on esi­mer­kik­si osoi­tet­ta­va äi­din­kie­len osaa­mi­sen­sa teks­te­jä kir­joit­ta­mal­la. Toi­saal­ta hän voi­si va­li­ta, mikä on il­mi­ös­sä juu­ri se osa-alue, jo­hon hän ha­lu­aa pe­reh­tyä, ja si­ten in­nos­tua. Ku­vit­teel­li­sel­la Itä­meri-kurs­sil­la esi­mer­kik­si bi­o­lo­gi­an kurs­si­suo­ri­tus­ta te­ke­vät voi­si­vat tut­kia re­he­vöi­ty­mis­pro­ses­sia, yh­teis­kun­ta­opin kurs­si­lai­set ran­nik­ko­val­ti­oi­den lain­sää­dän­töä ja sen nou­dat­ta­mis­ta ja äi­din­kie­len kurs­si­lai­set ai­hee­seen liit­ty­vää uu­ti­soin­tia. Töi­den pur­ku­vai­hees­sa tie­dot ja­et­tai­siin. Haas­tee­na on yhä op­pi­mi­sen tun­nis­ta­mi­nen ja sen mit­taa­mi­nen eli ar­vi­oin­ti. Täl­lai­ses­sa muo­dos­sa työs­ken­te­ly ei myös­kään ko­vin pal­joa poik­kea pe­rin­tei­ses­tä yh­teis­toi­min­nal­li­ses­ta op­pi­mi­ses­ta, pait­si että oppi­aine­ra­jat yli­te­tään.

Tii­vis­tä­en voi­si sa­noa, että il­mi­ö­poh­jai­sen op­pi­mi­sen ke­hit­tä­mi­nen on tä­män het­ken muo­tia – ja hyvä niin, sil­lä sii­nä on pal­jon hy­vää. Olen kui­ten­kin aa­vis­tuk­sen huo­lis­sa­ni sii­tä, että se tut­ki­va op­pi­mi­nen, jota ny­ky­ään jo on, jä­te­tään nä­ke­mät­tä ja rat­sas­te­taan näyt­tä­väs­ti pai­kal­le tä­män uu­den aat­teen se­läs­sä – nämä ter­vei­set siis mi­nis­te­reil­le, jot­ka ha­lu­a­vat jät­tää jo­tain kau­des­taan muis­tok­si jäl­ki­pol­vil­le. Ehkä aluk­si oli­si­kin syy­tä kar­toit­taa, kuin­ka pal­jon tä­män­tyyp­pis­tä ope­tus­ta Suo­mes­sa – Fors­sas­sa­kin – jo on: Kurs­sin osa­na kyse voi olla niin­kin yk­sin­ker­tai­ses­ta asi­as­ta kuin kir­jal­li­suus­his­to­ri­an op­pi­mi­ses­ta eri il­mi­öi­den kaut­ta, esi­mer­kik­si “ihan­teel­li­set mie­het ja epäi­lyt­tä­vät nai­set suo­ma­lai­ses­sa kir­jal­li­suu­des­sa”. Ku­ten tie­to- ja vies­tin­tä­tek­nii­kan hyö­dyn­tä­mi­nen, myös­kään il­mi­ö­poh­jai­suus ei mie­les­tä­ni siis saa olla it­seis­arvo, jol­la muka tai­o­taan op­pi­mi­nen pa­rem­mak­si. Sekä opis­ke­li­joi­den että opet­ta­jien on teh­tä­vä pal­jon työ­tä, että idea saa­daan toi­mi­maan: Ale­taan ko­keil­la, ei pe­lä­tä epä­on­nis­tu­mis­ta ja ke­hi­te­tään opis­ke­lu­ta­po­ja. Ei kui­ten­kaan hy­lä­tä van­ho­ja hy­viä asi­oi­ta ko­ko­naan uu­den ni­mis­sä.