Täältä tullaan ja kovaa!

Hei­nä­kuus­sa 2011 Jo­ki­ois­ten kes­kus­tan tun­tu­mas­sa har­joit­te­li eräs pie­ni kesä­te­at­te­ri­ryh­mä. Tuo­hon ryh­mään kuu­lui muu­an Mar­ko Simi, te­at­te­rin ohes­sa kesä­työk­seen Fors­san hau­taus­maal­la ruo­hoa leik­kaa­va ki­ta­ra­vir­tu­oo­si. Myös alle­kir­joit­ta­nut pyö­ri tuol­loin tuos­sa ky­sei­ses­sä kai­ken­kar­vai­ses­sa te­at­te­ri­har­ras­ta­ja­jou­kos­sa. Mar­kon roo­liin kuu­lui jat­ku­va ki­ta­ran hal­lus­sa­pito ja sen mu­sii­kil­li­nen sor­mei­lu aika ajoin. Toi­si­naan har­joi­tus­ten lo­mas­sa siunaantui va­paa-ai­kaa, jon­ka Simi käyt­ti pää­osin ki­ta­raan­sa soi­tel­len. Erään ker­ran oma mie­len­kiin­to­ni tuo­hon mu­si­soin­tiin he­rä­si ja me­nin mu­kaan lau­la­maan. En tar­kal­leen muis­ta, mitä bii­se­jä tuol­loin soit­te­lim­me, mut­ta muu­ta­man päi­vän tätä jat­ket­tu­am­me Mar­ko ava­si suun­sa: ”Hei kun mä joka päi­vä tuol­la hau­taus­maal­la ruo­hoa lei­ka­tes­sa­ni kuun­te­len Ra­dio Suo­mi­pop­pia kuu­lok­keis­ta­ni ja siel­lä soi sellanen bii­si… ootko kuullu?” Tuo kap­pa­le, jota to­sin en vie­lä ol­lut kos­kaan kuul­lut­kaan, oli Tom­mi Ka­le­niuk­sen Vie­lä­kö rak­kaus kan­taa. Ko­tiin pääs­ty­ä­ni kuun­te­lin kap­pa­leen oi­tis. Sen teh­ty­ä­ni ta­ju­sin heti, että täs­sä saat­taa olla jo­ta­kin, jo­ta­kin suur­ta.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä il­moi­tin Mar­kol­le ope­tel­lee­ni kap­pa­leen ja saa­nee­ni har­kit­se­mi­sen ar­voi­sen ide­an: ”Sinä kun olet tuol­lai­nen lois­ta­va ki­ta­ra­vir­tu­oo­si ja minä täl­lai­nen kes­kin­ker­tai­nen lau­la­ja – pe­rus­te­taan­ko duo?” Jo sa­ma­na il­ta­na Mar­kon auto­tal­lis­sa soi iloi­nen Suo­mi­rock! Eput, Jui­ce, Popeda ja se­ka­lai­nen Suo­mi­pop muo­dos­ti­vat ”keikkavalmiin” repertuaarimme. In­toa täyn­nä soit­te­lim­me omak­si ilok­sem­me päi­vit­täin tuo­na ke­sä­nä, em­me­kä kos­kaan oi­ke­as­taan edes haa­veil­leet kelleen muul­le soit­ta­mi­ses­ta. Erää­nä ilta­päi­vä­nä muil­le soit­ta­mi­nen kui­ten­kin re­a­li­soi­tui äkis­ti Mar­kon äi­din soi­tet­tua ja il­moi­tet­tua, että meil­lä on vii­si mi­nuut­tia ai­kaa ke­rä­tä kamp­peet ja pai­nua soit­to­hom­miin eräil­le 70-vuotissyntymäpäiville. Emme tuol­loin­kaan kaih­ta­neet haas­tet­ta, vaan läk­sim­me soit­ta­maan ja hy­vä­hän sii­tä tuli! Ensi­keik­ka oli soi­tet­tu ja pal­kak­si saim­me kak­kua ja la­sil­li­set Jaf­faa, pa­ras­ta Jaf­faa iki­nä!

Sana meis­tä läh­ti no­pe­as­ti kier­tä­mään, ja tuo­ta pi­kaa soit­te­lim­me­kin kai­ken­moi­sis­sa pie­nis­sä ti­lai­suuk­sis­sa. Keik­kaa oli sil­loin täl­löin, mut­ta jo­kai­ses­ta otet­tiin kaik­ki ilo irti! Huo­ma­sim­me ke­hit­ty­väm­me ylei­sön edes­sä ai­van uu­del­la ta­val­la: yksi keik­ka vei mei­tä eteen­päin vä­hin­tään vii­kon kes­ki­näi­sen tree­nai­lun ver­ran. Tuli tal­vi, ja keik­ko­ja oli en­tis­tä vä­hem­män. Jäl­keen­päin aja­tel­tu­na tun­tuu täy­sin hul­lul­ta, että poh­dim­me, mis­tä moi­nen joh­tui. Ei­hän ku­kaan jak­sa juh­lia yli­mää­räi­siä kes­kel­lä los­kaa ja vesi­sa­det­ta! Tuli jou­lu. Sinä jou­lu­na dy­naa­mi­nen duom­me sai lau­laa jou­lu­lau­lu­ja eri­lai­sis­sa pai­kois­sa jo­kai­se­na päi­vä­nä kol­me viik­koa en­nen jou­lua – maa­gi­nen pik­ku­jou­lu­se­son­ki!

Tuos­ta ajas­ta on ku­lu­nut jo pari vuot­ta, ja olem­me pääs­seet soit­ta­maan vä­hin­tään pari ker­taa kuu­kau­des­sa jos­sain. Olem­me erit­täin muun­tau­tu­mis­ky­kyi­siä: erään ker­ran soi­tim­me van­huk­sil­le vals­sia, tan­goa sun muu­ta mu­ka­vaa ja seu­raa­val­la kei­kal­la Juk­ka-Poi­kaa Fors­san tori­pa­vil­jon­gis­sa. Soi­tam­me mitä vain, kun­han saam­me va­roi­tuk­sen hy­vis­sä ajoin. Näin olem­me lu­van­neet ja sen olem­me tois­tai­sek­si ky­en­neet pi­tä­mään­kin. Soit­to­pai­kal­la­kaan ei ole vä­liä, kun­han joku mei­tä tah­too kuun­nel­la. Pie­nin keik­kam­me oli vii­me vuon­na: toi­mim­me 50-vuotislahjana ja Duo Kas­per & Mar­ko raikasi erääs­sä olo­huo­nees­sa kol­mel­le tar­koin kuun­te­le­val­le ih­mi­sel­le. Suu­ri­a­kin keik­ko­ja on toki soi­tet­tu: täpö­täy­des­sä Feenix-hal­lis­sa, to­ril­la, Fors­sa Unplugged -puis­to­kon­ser­tis­sa, täy­des­sä työ­väen­ta­los­sa sekä suu­rim­mal­la osal­la lähi­seu­tu­jen kylä­ta­lois­ta. En sil­ti osaa sa­noa, kum­pi on ol­lut pa­rem­pi esiin­ty­mi­nen: kol­me ih­mis­tä olo­huo­nees­sa vai kuu­ma­na kesä­päi­vä­nä Fors­sa Unpluggedissa en­nen Ans­si Ke­laa Jar­mo Nikun ja Heik­ki He­lan kuun­nel­les­sa. Mo­lem­mil­la ker­roil­la saim­me kuul­la soit­ta­neem­me erit­täin hy­vin ja että meil­lä on edes­säm­me lois­ta­va tu­le­vai­suus, tie­dä hän­tä sit­ten.

Soit­to jat­kuu, se on var­ma. Olem­me kum­pai­nen­kin erit­täin kii­tol­li­sia kai­kes­ta, jota olem­me saa­neet ko­kea ja että ih­mi­set jak­sa­vat mei­tä kuun­nel­la ker­ras­ta toi­seen. Ei lie­ne mi­tään hie­nom­paa kuin kuu­li­jan tun­tei­den he­rät­tä­mi­nen ja on­nis­tu­nut, hyvä­hen­ki­nen soit­to­tuo­kio iha­nien ih­mis­ten kans­sa. Pe­rin­teis­tä­kin on pi­det­tä­vä kiin­ni, ja lä­hes jo­kai­sel­la kei­kal­lam­me soi­tam­me edel­leen tuon Tom­mi Ka­le­niuk­sen kap­pa­leen, joka tä­män kai­ken hul­lun­myl­lyn ai­koi­naan saat­toi al­kuun. Tuon kap­pa­leen esit­tä­mis­ta­vas­ta ja sen ke­hi­tyk­ses­tä nä­kee hy­vin, mi­ten kak­si auto­tal­lis­sa me­kas­ta­nut­ta nuor­ta on mat­kan­nut ai­na­kin kilo­met­rin ver­ran eteen­päin ja ky­ke­nee ny­kyi­sin tuot­ta­maan jopa het­kit­täin kuun­nel­ta­vak­si kel­paa­vaa­kin mu­siik­kia! Pi­tä­kää sil­män­ne ja kor­van­ne auki, tääl­tä tul­laan ja ko­vaa!

rin tin tin Mar­ko ja Karper 9 10 2013 Fors­sa