Joukkuevoimistelu on aina ollut iso osa elämääni. Oman kymmenen vuotta kestäneen voimistelu-urani päätyttyä siirryin pelkästään valmentamaan.
Joukkuevoimistelu on vaativa laji sekä urheilijoille että valmentajalle. Harjoitukset ovat pitkiä ja harjoittelu yllättävän raskasta. Yleensä ajatellaan voimistelijoiden vain venyttelevän, mutta harjoitteluun kuuluu monipuolisesti voimanopeutta, kestävyyttä, kehonhallintaa ja lajitekniikkaa. Valmentajan tärkeä tehtävä on suunnitella joukkueelle omantasoisia harjoituksia, jotta tytöt pysyvät terveinä. Kuitenkin harjoittelun täytyy olla kehittävää, tavoitteet huomion ottaen.
Myös psyykkinen valmennus on tärkeää, sillä etenkin kisakaudella treenimäärät kasvavat ja kisapäivät ovat hyvin pitkiä. Kisaohjelmaa harjoitellaan monta kuukautta ja samalla ohjelmalla kisataan vain muutamat kisat, jolloin tytöt on saatava näyttämään parastaan. Kuten muissakin lajeissa, kannustus sekä positiivinen ja rakentava palaute ovat tärkeää.
Valmentamisessa on hyvä muistaa, että jokainen tyttö on oma persoonansa ja että kaikkia pitää kohdella sen mukaisesti. Valmennuksessa tavoitteena on mahdollisimman puhdas suoritustekniikka sekä joukkueen yhdenaikaisuus eli samanaikainen tekeminen. Hyvällä joukkueella nämä kohdat täyttyvät, ja siihen tarvitaan sekä valmentajan että voimistelijoiden motivaatio ja omistautuneisuus lajille.
Valmennan tällä hetkellä kolmea Forssan Naisvoimistelijoiden joukkuetta. Kimallusta olen valmentanut vastuuvalmentajana melkein kaksi vuotta. Tytöt ovat 11–13-vuotiaita. Koreografiat ovat myös valmennustiimin käsialaa. Valmennan myös Lumitähdet-joukkuetta, joka siirtyivät tänä keväänä kilpailemaan 14–16-vuotiaitten kilpasarjaan. Kevät onkin lähtenyt hienosti käyntiin, sillä tytöt ovat sijoittuneet kisoissa aivan kärjen tuntumaan. Nuorimpana joukkueena valmennan n. 6–7-vuotiaista koostuvaa Hile-joukkuetta, joka kilpailee asematapahtumissa, jossa tuomarit antavat joukkueille kirjallisen palautteen ilman pisteitä ja kaikki saavat mitalit. Hile treenaa tavoitteellisesti kohti oikeita kilpailuja. Olen myös kouluttautunut tuomariksi ja tuomaroinkin valmentamisen ohessa aina muutamat kisat kauden aikana.
Forssan yhteislyseon vuosijulkaisu2013-20143.5.2014