Elämäni urheilulaji - suunnistus

Lem­pi­har­ras­tuk­se­ni on suun­nis­tus, ja vii­me vuo­det se on ol­lut ai­noa ur­hei­lu­har­ras­tuk­se­ni. Muut la­jit ovat väis­ty­neet pa­kon edes­sä, kun suun­nis­tuk­sen har­joit­te­lu on al­ka­nut vie­dä yhä enem­män ai­kaa ja voi­mia. Syn­ty­mäs­tä­ni al­ka­en on suun­nis­tus ol­lut elä­mäs­sä­ni mu­ka­na, kos­ka isä­ni­kin on har­ras­ta­nut sitä jo nuo­res­ta läh­tien. Ihan pie­ne­nä olen ol­lut met­säs­sä mu­ka­na, yleen­sä isä­ni rin­kas­sa. Luon­to on ol­lut vah­vas­ti vai­kut­ta­mas­sa elä­mää­ni en­sim­mäi­sis­tä vuo­sis­ta läh­tien. Kun olin pie­nem­pi, ret­kei­lim­me per­hee­ni kans­sa lä­hes joka vii­kon­lop­pu. Siel­tä ovat läh­töi­sin hy­vät mie­li­ku­vat met­säs­tä ja luon­nos­ta.

Suun­nis­tuk­sen pe­rus­a­ja­tus on help­po. Met­säs­tä et­si­tään ras­te­ja nu­me­ro­jär­jes­tyk­ses­sä kar­tan avul­la. Apu­na saa käyt­tää kom­pas­sia. Suun­nis­tus on­kin la­ji­na hy­vin pe­rin­tei­nen. Sitä ovat so­ti­laat käyt­tä­neet jo mon­ta sa­taa vuot­ta har­joit­te­lu­muo­to­na. Suun­nis­tus­han on lä­hes vält­tä­mä­tön tai­to, jos ha­lu­aa löy­tää pai­kas­ta toi­seen, oli sit­ten met­säs­sä tai kes­kel­lä be­to­ni­vii­dak­koa.

Vaik­ka suun­nis­tus on ol­lut elä­mäs­sä­ni mu­ka­na lä­hes syn­ty­mäs­tä läh­tien, se ei ole ol­lut lem­pi­la­ji­ni tai edes mu­ka­na har­ras­tus­te­ni lis­tas­sa, kun olin 5–9-vuotias. Kä­vin sil­ti sil­loin täl­löin kun­to­ras­teil­la. Mi­nul­la oli mo­nia mui­ta la­je­ja, ku­ten jää­kiek­ko, jal­ka­pal­lo, sali­ban­dy ja yleis­ur­hei­lu. Kä­vin suun­nis­tus­kou­lus­sa 7-vuotiaana, mut­ta lo­pe­tin sa­ma­na vuon­na. Kui­ten­kin 9-vuotiaana taas aloin käy­dä suun­nis­tus­kou­lus­sa ja sii­tä läh­ti pit­kään jat­ku­va har­ras­tuk­se­ni. En­sim­mäi­sis­sä suun­nis­tus­ki­sois­sa kä­vin 10-vuotiaana.

Kun olin 12-vuotias, aloin kil­pail­la ihan to­sis­sa­ni suun­nis­tuk­ses­sa. Me­nes­tys­tä al­koi tul­la, ja kil­pai­lu­viet­ti ja voi­ton­näl­kä vain kas­voi. Aloin­kin vä­hi­tel­len har­joi­tel­la to­sis­sa­ni. Tai no, niin to­sis­saan kuin 12–13-vuotias voi har­joi­tel­la. Kun olin 13-vuotias, pää­sin alu­ee­ni par­hai­den suun­nis­ta­jien yh­tei­sel­le lei­ril­le, ja se muut­ti pal­jon.

Alue­lei­rin 2010 jäl­keen löy­sin ihan uu­den ulot­tu­vuu­den suun­nis­tuk­ses­ta; ta­ju­sin, kuin­ka lois­ta­via tyyp­pe­jä la­ji­ni pa­ris­ta voi löy­tyä. Sain hy­viä ys­tä­viä suun­nis­tuk­ses­ta. Mo­ti­vaa­ti­o­ni kas­voi kas­va­mis­taan! Myö­hem­min olen saa­nut uu­sia ja vie­lä­kin lä­hei­sem­piä ys­tä­viä suun­nis­tuk­ses­ta.

Ny­ky­ään löy­dän it­se­ni yhä use­am­min, lä­hes joka vii­kon­lop­pu, suun­nis­tus­ka­ve­rie­ni luo­ta. Par­haat ys­tä­vä­ni löy­ty­vät näis­tä sa­man­hen­ki­sis­tä pih­ka­nis­kois­ta. Ikä­luok­ka­ni suun­nis­ta­jat ovat to­del­la hy­viä ka­ve­rei­ta kaik­ki kes­ke­nään. Joka puo­lel­ta Suo­mea löy­tyy aina uu­sia ka­ve­rei­ta. Suun­nis­ta­jien yh­tei­sö on to­del­la kiin­teä. So­si­aa­li­nen me­dia yh­dis­tää mei­tä, ja olem­me yh­teyk­sis­sä joka päi­vä. Yleen­sä ur­hei­lu­la­jeis­sa ta­pah­tuu 16-vuotiaiden koh­dal­la har­ras­ta­ja­mää­ris­sä not­kah­dus, mut­ta mie­les­tä­ni suun­nis­tuk­ses­sa sitä ei ole ta­pah­tu­nut. Suu­rin syy tä­hän on var­maan­kin se, kuin­ka ys­tä­vyys­si­teet pi­tä­vät har­ras­ta­jat la­jin pa­ris­sa. Olen var­ma, että muu­ta­mat ys­tä­vis­tä­ni py­sy­vät elin­i­käi­si­nä!

Ehkä elä­mä­ni par­haat 11 päi­vää olen viet­tä­nyt suun­nis­ta­jien pa­ris­sa, sil­lä kä­vin rip­pi­kou­lu­ni Kuor­ta­neel­la suun­nis­tus­rip­pi­lei­ril­lä. Olem­me kaik­kien lei­ri­läis­ten kes­ken hy­vin lä­hei­siä. Luu­len, että jos oli­sin käy­nyt rip­pi­lei­ri­ni jos­sain muu­al­la, mo­net hie­not ko­ke­muk­set ja ih­mis­suh­teet oli­si­vat jää­neet vä­liin.

Aluk­si suun­nis­tus on la­ji­na va­lin­nut mi­nut. Isä­ni tu­tus­tut­ti mi­nut la­jiin, ja pie­ne­nä ar­jen ja va­paa-ajan ru­tii­nit ovat oh­jan­neet mi­nut tä­män mah­ta­van ur­hei­lu­la­jin pa­riin. Olen mie­les­tä­ni kui­ten­kin myö­hem­mäs­sä iäs­sä itse va­lin­nut la­jin, kos­ka nyt­kin olen to­del­la va­paa­eh­toi­ses­ti mu­ka­na har­ras­tuk­ses­sa. Mi­nut la­jis­sa mu­ka­na pi­tä­vät lois­ta­vat ys­tä­vät ja suu­ri kil­pai­lu­viet­ti sekä har­joit­te­lu­mo­ti­vaa­ti­o­ni. Vii­me tal­ve­na me­nin taas yh­den ison as­ke­leen har­ras­tuk­ses­sa­ni eteen­päin, sil­lä vaih­doin suun­nis­tus­seu­raa­ni pa­rem­paan ja me­nes­ty­neem­pään seu­raan sekä sain oman hen­ki­lö­koh­tai­sen val­men­ta­jan.

Suun­nis­tus on sii­tä hie­no laji, että sitä voi har­ras­taa ihan vau­vas­ta vaa­rik­si. Ki­sois­sa on sar­jo­ja esi­mer­kik­si 90-vuotiaille mie­hil­le ja toi­nen ääri­pää ovat 5-vuotiaat lap­set. Jois­sain ki­sois­sa har­ras­te­li­jat saa­vat kil­pail­la sa­mas­sa sar­jas­sa kuin hui­put­kin ja ot­taa mit­taa maa­il­man huip­pu­suun­nis­ta­jis­ta. Vaik­ka moni ajat­te­lee, että suun­nis­ta­jat ovat hil­jais­ta vä­keä ja ”met­sien kan­saa”, suun­nis­tus on mi­nun mie­les­tä­ni so­si­aa­li­sin laji täs­sä uni­ver­su­mis­sa. Suun­nis­tus ei ole vain har­ras­tus tai ur­hei­lu­laji, se on elä­män­tapa.