Lehden kansikuvien valokuvaaja Olivia Leino kertoo harrastuksestaan seuraavaa: ”Olen valokuvannut noin kolme tai neljä vuotta, lähes kaikkea, muotokuvista taidekuviin. Tällä hetkellä kuvaan lähinnä luonnon pieniä yksityiskohtia, sellaisia mitä ei välttämättä huomaa luonnossa paljaalla silmällä. Kuvilla on ollut lähes aina helpompi ilmaista asiansa tai tunteensa vaikka jotkut asiat jäävät katsojan tulkinnan varaan. Se myös rentouttaa omalla tavallaan, kun voi pysähtyä miettimään muuta kuin sitä mikä painaa mieltä tai stressaa.
Haluaisin pitää valokuvauksen tulevaisuudessa enemmän harrastuksena kuin ammattina, mutta silti olisi tavoitteena pyrkiä taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan lukion jälkeen. Kuitenkin käyn valokuvaamassa erilaisissa tilaisuuksissa tai kilpailuissa. Kuviani löytyy mm. omalta Facebook-tililtäni.”
Olivia kertoo Vuosijulkaisun kuvista:
kansikuva: Kuva on otettu 2013 vuoden syksyllä Liesjärvellä. Valokuvatessa kohdetta yritin saada kohteen irti taustasta niin, että siitä saa pienetkin piirteet esille.
lumihiutalekuva: Valokuva on kuvattu tammi-helmikuun vaihteessa Liesjärvellä. Kuvassa on hämähäkinseitin varassa roikkuva lumihiutale viistosti tulevaa auringonlaskua vasten. Tällä kuvalla pyrin taidevalokuvaan, joten jokainen voi tulkita sitä omalla tavallaan.
maisemakuva: Tämä kuva on otettu myös Liesjärvellä, syksyllä juuri kun järvi on alkanut jäätyä. Kuvassa pyrin tallentamaan auringonlaskun eri sävyt sekä värit.
Forssan yhteislyseon vuosijulkaisu2013-20143.5.2014