Olen torkuttamisen maailmanmestari. Tunnen keinot laittaa itseni valmiiksi viidessä minuutissa. Uhmaan pelottomasti väitettä päivän tärkeimmästä ateriasta. En kaihda ajatusta harjaamattomista hiuksista, unohdetusta penaalista, eriparisista sukista. Juoksen nopeammin kuin Usain Bolt, kun kyse on aamun viimeisestä bussista. Tiedän sen tunteen päivän ensimmäisellä matematiikantunnilla, kun pieni sirkusapina lyö lautasia yhteen pään sisällä.
Nyky-yhteiskunta ei armoa anna eikä sääliä tunne. On noustava kuudelta aamulla ylös, ulos ja lenkille, muutenhan menee leimaamaan itsensä vallan saamattomaksi löysäilijäksi, jolle omatunnon ääni ei merkitse mitään. Myös Kyösti Niemelä nimeää kolumnissaan Aikainen lintu ei lennä pidemmälle (HS 23.9.2012) myöhäiseen työntekoon yleisesti liitettyjä uskomuksia: ”työnarkomaniaa, huonoa elämänhallintaa, organisaatiokyvyttömyyttä, epäsosiaalisuutta.” Juuri näin. Jos työnteko alkaa maittaa vasta puolenpäivän jälkeen, saa helposti otsaansa laiskan, piittaamattoman ja itsekkään työntekijän leiman.
Aamu-unisuus riippuu geeneistä, kuten Niemeläkin toteaa kolumnissaan. Tämän lisäksi tutkimukset osoittavat nukkumaanmenoajan siirtyvän myöhemmäksi teini-iässä. Ei siis mikään ihme, että olen huomannut koululaisten silmänalusten alkavan tummentua vuosi vuodelta yläasteelle siirtymisen jälkeen samalla, kun päivän ensimmäisillä oppitunneilla vallitseva tunnelma alkaa laskea katosta roikkuvista loisteputkivalaisimista jonnekin pulpettien purkantuoksuisten kannenalusten tasolle. Tuijottavat katseet ja nopeaa, hermostunutta rytmiä naputtavat päkiätkin sen kertovat – teinit eivät ole parhaimmillaan aamuisin.
Kuulun itse aamutorkkuihin, joille herätyskellon pirinä ylittää ärsyttävyydessään jopa pölynimurin ja palohälyttimen ja jolle sängystä nouseminen on joka-aamuinen taistelu minuutteja vastaan ja kuin dramaattista saippuaoopperaa. ”Mutta beibi, ulkomaailma on kylmä”, kuulen sänkyni anelevan pyristellessäni irti peiton ja tyynyn vastustamattomasta lämmöstä. Haluaisinkin mieluummin korostaa sitä tosiasiaa, että aamutorkkuus tekee minusta samalla iltavirkun. Sen, jota iltapäivälehtien julkaisemat tutkimukset kuvaavat luovaksi, omaperäiseksi ja idearikkaaksi persoonaksi. Saan siis paistatella siinä todellisuudessa, että vaikka aamutuntien opetukset integraalilaskennasta eivät uppoakaan kallooni, kirjoitan yöaikaan lyömättömiä tekstitaidonvastauksia, maalaan mestarillisia maalauksia ja saan nerokkaista ideoita koskien yhteiskuntaopin tutkielman kansilehden asettelua.
Kuten Niemelä toteaa kolumnissaan, myös itse toivon, että jonakin päivänä hyvinvointiyhteiskuntamme kasvatit voivat asettaa herätyskellonsa puoli kuuden sijasta yhdeksään (plus pari torkkua) ilman, että siitä tule potea huonoa omatuntoa. Sillä vaikka aikainen lintu ehkä nappaakin madon, myöhäinen mato ei joudu koskaan syödyksi.
Forssan yhteislyseon vuosijulkaisu2013-20143.5.2014