Illan virkku, aamun torkku

Is­tun pul­pe­tis­sa tak­ki pääl­lä ja pa­le­len. Sil­mä­luo­me­ni ei­vät tah­do mil­lään py­syä auki. Edes­sä­ni lo­ju­va tyh­jä kon­sep­ti­ark­ki kir­kuu täyt­tä kurk­kua kuin tus­kis­saan. Se kär­sii omas­ta tyh­jyy­des­tään, ei­vät­kä ai­vo­ni voi muu­ta kuin tu­hah­taa: “An­teek­si nyt vain, mut­ta me­kin olem­me vie­lä tyh­jät.” Hur­raa kah­dek­san aa­muil­le.

Entä jos äi­din­kie­len pre­li­mi­nää­ri­koe oli­si­kin ol­lut vas­ta ilta­päi­väl­lä? Entä jos kou­lu yli­pää­tään al­kai­si aina vas­ta aamu­kym­me­nen jäl­keen? Mie­le­ni lai­ta­mil­la kum­mit­te­lee ikä­vä pie­ni aja­tus sii­tä, että oli­sin saat­ta­nut pär­jä­tä täs­sä­kin ko­kees­sa pa­rem­min, jos oli­sin saa­nut en­sin he­rä­tä kun­nol­la. Mut­ta ei, yh­teis­kun­ta ha­lu­aa väen vän­gäl­lä nous­ta edel­leen yhtä ai­kaa eri­näis­ten kana­lin­tu­jen kans­sa. Il­mei­ses­ti val­ta­osa kan­sas­ta ei muis­ta, et­tei­vät ku­kot ole enää ai­noi­ta ole­mas­sa ole­via he­rä­tys­kel­lo­ja. Mis­sä ovat aamu-unis­ten oi­keu­det?

Vuo­si­sa­to­ja aamu-uni­sia on syy­tet­ty lais­kuu­des­ta, saa­mat­to­muu­des­ta ja jopa edes­vas­tuut­to­muu­des­ta. Aamu­virk­kui­nen mas­sa mar­mat­taa, että une­li­ai­den yk­si­löi­den pi­täi­si vain ot­taa it­se­ään nis­kas­ta kiin­ni ja ryh­dis­täy­tyä. “Jos et tee tuol­le asen­ne­on­gel­mai­sen elä­män­ta­val­le­si jo­tain, si­nus­ta ei tule iki­nä yh­tään mi­tään”, paa­sa­si ala-as­teen ai­kai­nen opet­ta­ja­ni­kin. Hän ei voi­nut kä­sit­tää sitä, että jot­kut voi­vat oi­ke­as­ti olla par­haim­mil­laan vas­ta ilta­päi­väl­lä tai il­lal­la.

Enää ei kui­ten­kaan tar­vit­se po­tea oman­tun­non­tus­kia “huo­non asen­teen” ta­kia. Kyös­ti Nie­me­lä ker­too ko­lum­nis­saan Ai­kai­nen lin­tu ei len­nä pi­dem­mäl­le (Hel­sin­gin Sa­no­mat 23.9.2012), että aamu-uni­suut­ta ei voi enää pis­tää pel­kän asen­teen, elä­män­ta­van tai mo­ti­vaa­tio-on­gel­man piik­kiin. Kaik­kien ai­vot ei­vät vain toi­mi ai­kai­sin aa­mus­ta, ja sii­hen on löy­det­ty ihan ge­neet­ti­si­ä­kin syi­tä. “Aamu-uni­suus — on syn­nyn­näi­nen omi­nai­suus”, va­lai­see Nie­me­lä. Aamu­tork­kui­suu­den kans­sa pai­nis­ke­le­val­le ih­mi­sel­le tämä on huo­jen­ta­va tie­to, vaik­kei se ko­vin pal­joa loh­du­ta­kaan sil­loin, kun jo­tain pi­täi­si saa­da ai­kaan en­nen lou­nas­ai­kaa ja aja­tuk­set ryö­mi­vät lais­ki­ai­sen no­peu­del­la. Yh­teis­kun­ta kui­ten­kin toi­mii tiet­tyyn ai­kaan, eikä sil­le voi mi­tään.

Yh­tei­sön täy­tyy kuun­nel­la tie­ten­kin enem­mis­tön etu­ja, mut­ta oli­si­ko muu­ta­ma tun­ti lii­kaa vaa­dit­tu? Maa­il­ma ei var­maan­kaan kaa­tui­si, vaik­ka työ­läi­set ja kou­lu­lai­set nou­si­si­vat aher­ta­maan vas­ta kym­me­nek­si tai edes yh­dek­säk­si. Mo­nis­sa­kaan töis­sä ei ole mer­ki­tys­tä sil­lä, mi­hin ai­kaan päi­väs­tä työ on teh­ty. Niis­sä töis­sä, jot­ka ei­vät vaa­di kaik­kien työn­te­ki­jöi­den läs­nä­oloa sa­maan ai­kaan työ­pai­kal­la, voi­si käyt­tää enem­män vuo­rot­te­lua. Aamu­vir­kut tu­li­si­vat ai­kai­sin aa­mus­ta töi­hin ja pää­si­si­vät ai­kai­sin ilta­päi­väl­lä ko­tiin, aamu­tor­kut taas saa­pui­si­vat vas­ta aamu­päi­väl­lä ja työs­ken­te­li­si­vät myö­hem­pään ilta­päi­väl­lä ja il­lal­la. Työs­ken­te­ly oli­si te­hok­kaam­paa­kin.Aamu-uni­set saa­vat pa­rem­min tu­los­ta ai­kai­sek­si, kun­han ovat en­sin he­rän­neet kun­nol­la. Käy­tän­nös­sä siis vas­ta lou­naan jäl­keen.

Aamu-uni­set ovat va­li­tet­ta­van vää­rin­ym­mär­ret­ty­jä. Jos toi­mis­to­työn­te­ki­jäl­lä on sil­mät ris­tis­sä kel­lo kah­dek­san maa­nan­tai­pa­la­ve­ris­sa, ei se vält­tä­mät­tä tar­koi­ta sitä, että hä­nen vii­kon­lop­pun­sa oli­si su­ju­nut tur­han­kin rai­lak­kais­sa mer­keis­sä. Aamu­lu­en­nol­la hau­kot­te­le­va yli­o­pis­to-opis­ke­li­ja ei vält­tä­mät­tä pidä pro­fes­so­rin se­los­tus­ta tyl­sä­nä. Mo­nes­ti kans­sa­työ­läi­set ja -opis­ke­li­jat lan­get­ta­vat pa­hek­su­via kat­sei­ta aamu­päi­vän nuok­ku­jia koh­ti eikä hei­dän mie­liin­sä edes juo­lah­da, että aamu-uni­sen vä­sy­mys­tila tun­tuu vä­hin­tään­kin yhtä ras­kaal­ta kuin aamu­vir­kun ilta­vä­sy­mys.

Aamu­vä­sy­mys saat­taa olla pal­jon voi­mak­kaam­pi­kin kuin ilta­vä­sy­mys.
Juu­ri tämä vää­rin­ym­mär­rys oli­si hyvä saa­da kor­jat­tua. Ei ky­sees­sä tie­ten­kään ole mi­kään maa­il­maa mul­lis­ta­va vää­ryys, eikä yh­teis­kun­nan tar­vit­se aamu-unis­ten ta­kia muut­tua tai hi­das­tua. Toi­von vain, että ih­mi­set nou­dat­tai­si­vat ny­ky­ään niin mer­kit­tä­vää hy­vet­tä, eri­lai­suu­den hy­väk­sy­mis­tä. Toi­von, että aamu-uni­suut­ta koh­del­tai­siin sel­lai­se­na kuin se Nie­me­län­kin mu­kaan on: Omi­nai­suu­te­na. Ei vi­ka­na.